Jumalanpalvelukset

Kinnulan kirkossa tai muussa erikseen ilmoitettavassa paikassa pidetään joka sunnuntaina ja kirkollisena juhlapyhänä jumalanpalvelus. Pääsääntöisesti aika on klo 10, noin kerran kuukaudessa klo 13. Jumalanpalvelus on paikka, jossa voi hiljentyä Jumalan sanan äärelle, rukoukseen ja virsilauluun. Sunnuntai on Kristuksen ylösnousemuksen juhlapäivä, seurakuntaelämä kumpuaa evankeliumin sanasta ja Jeesuksen antamista ohjeista. Jumalanpalveluksiin ovat kaikki seurakuntalaiset tervetulleita!

Jumalanpalvelukset toteutetaan joko sanajumalanpalveluksina tai messuina, jolloin vietetään myös ehtoollista. Perhekirkkoja pidetään tasaisesti vuoden aikana, sekä sanajumalanpalveluksina että messuina. Koululaisjumalanpalvelukset pidetään kouluille sopivina aikoina suurempien juhlapyhien alla. Kirkollisilla toimituksilla, kasteilla, vihkimisillä ja hautauksilla on myös jumalanpalveluksen luonne.

Kesäaikana jumalanpalveluksia pidetään luonnon helmassa. Perinteinen museokirkko on liitetty Kinnula-päivien yhteyteen, kyläkirkkoja pidetään kylillä, kotakirkkoja on pidetty Urpilan metsäkodalla ja Myllykylän kodalla. Muholan monitoimitalolla pidämme jumalanpalveluksen sovittuna aikana.

 

 

"Kirkkoon kun kellot kutsuvat, suo sinne tiemme johtaa. Niin että kasvos armahat kansasi siellä kohtaa.
Sinua, Herra kiitämme! Ristisi voitto kaikille tuonut on autuuden toivon." Virsi 197:5

Jumalanpalveluksen käytäntöjä

Messuissamme käytetään toista sävelmäsarjaa, palveluksen kulkua voi katsoa kohta kohdalta virsikirjan takasivujen liiteosasta. Kinnulan ehtoollisen vietossa seurakuntalainen ottaa itse ehtoollispikarin etuosan oikean laidan pöydältä ja palauttaa pikarin ehtoollisen jälkeen vasemman laidan pöydälle. Tämä käytäntö siksi, että alttarikaiteessamme ei ole erikseen ehtoollispikareille hyllyä. Ehtoollisen voi nauttia joko seisten tai polvistuen alttarille, pyydettäessä ehtoollinen tuodaan seurakuntalaiselle myös penkkiin.

Kirkon eteisessä on lahjoituksena saatuja kirkkopussukoita pienimmille kirkkovieraille. Vanhemmat voivat lainata sen lapselle kirkonmenojen ajaksi, pussissa on pientä puuhatavaraa lapsille. Pussi palautetaan paikoilleen lähtiessä. Kirkon takapenkissä on myös lahjoituksena saatuja pehmusteita, joita voi lainata kirkon penkkiin pehmusteeksi. Kuulokkeet ovat kirkkoon tullessa pääoven oikealla takaseinustalla, niiden avulla heikompikuuloiset voivat kuulla paremmin. Opaste on seinässä ja myös henkilökunta opastaa laitteen käyttöön. Tervetuloa kirkkoon!