Uutiset

Tältä sivulta löydät ajankohtaiset uutiset seurakunnan toiminnasta ja päätöksenteosta.

Urkujen vihkiäiskonsertti pidettiin 19.3.2017

25.4.2017 14.00

Kinnulan urkujen vihkiäiskonsertti

Kinnulan seurakunnassa vietimme juhlaa sunnuntaina 19.3.2017. Otimme uudet urut virallisesti käyttöön vihkiäiskonsertissa. Kirkko oli täynnä vieraita läheltä ja kaukaa. Konsertin urkurina oli itseoikeutetusti diplomiurkuri Christian Ahlskog Oulusta. Hän oli urkutoimikunnassamme asiantuntijajäsenenä mukana koko urkuhankkeen ajan. Konsertissa oli mukana myös kolme kuoroa: Kinnulan seurakunnan nuoriso- ja seurakuntakuorot sekä kamarikuoro Vox Solenne. Laulajia kuoroissa oli yhteensä lähes 70. Lisää paikallista väriä konserttiin toi Kinnulan oma tyttö, kirkkomusiikin opiskelija Riikka Heinonen. Hän soitti tällä kertaa viulua suurkuoron ja urkujen yhteisesityksessä.

Ennen varsinaista konserttiohjelmaa urkujen vihkimisen käyttöönsä suoritti lääninrovasti Antti Hiltunen Viitasaarelta. Tehtävä oli hänelle ensimmäinen laatuaan. Hän pohtikin puheessaan, että urut vihitään, mutta kenen kanssa? Vastauksena kuulimme, että seurakunnan kanssa. Hän kehoitti vihittyjä pitämään huolta toisistaan ja olemaan paljon yhdessä!

Konsertin ohjelma oli laadittu niin, että uusi soitin tulisi esiteltyä kattavasti. Kuulimme musiikkia barokin ajalta aina tähän päivään asti. Urkuri Ahlskog osoitti meille, että vaikka soitin on rakennettu barokin tyyliin, se taipuu hyvin monenlaiseen musiikkiin ja tyyliin. Barokin ajan säveltäjistä kuulimme Johann Sebastian  Bachin ja Dieterich Buxtehuden teoksia. Buxtehuden säveltämässä kantaatissa Alles, was ihr tut, suomenkielellä ”Tehkää kaikki nimeen Jeesuksen”, oli esityksessä mukana kamarikuoro Vox Solenne. Tässä teoksessa urku ja urkuri korvasivat säestyksessä koko jousiorkesterin! Barokkimusiikin lisäksi saimme kuulla musiikkia seuraavilta säveltäjiltä: Felix Mendelssohn Bartholdy (1809-1847), Joseph Bonnet (1884-1944), Mauri Viitala (1948) ja Jari Jakoleff. Yksi vaikuttavimmista illan teoksista oli Ahlskogin oma improvisaatio virrestä 324 Hyvä on Herra.

Kinnulan kuorot mukana urkujuhlassa.

Konsertin jälkeen kanttori Hertteli ojensi urkurille ja urkujen rakentajille itsensä leipomat unelmatortut kiitoksena suuren unelman toteuttamisesta.

Urkurakentaja Martti Porthan halusi muistaa rakennustyössä mukana olleita vapaaehtoisia pienillä muistolahjoilla: urkumusiikkia Porthan-uruilla sisältävä cd-levy ja urkupilli.

 

« Uutislistaukseen