Uutiset

Tältä sivulta löydät ajankohtaiset uutiset seurakunnan toiminnasta ja päätöksenteosta.

Pohjoisen Keski-Suomen laulujuhla Viitasaarella

2.5.2019 19.39

Laulajat kokoontuvat iltapäivällä yhteisiin harjoituksiin. Kuorot ovat harjoitelleet ohjelmistoa omissa seurakunnissaan ja nyt saamme koota voimamme yhteisessä laulujuhlassa. Ohjelmistossa on mm. 4 virttä virsikirjan uudesta liiteosasta. Kuorot laulavat myös sunnuntain aiheeseen liittyen jo tutun Juhani Haapasalon säveltämän Paimenpsalmin. Tapahtumaan on ilmoittautunut lähes 150 kuorolaista. Järjestelyvastuussa on ollut Viitasaaren seurakunta ja tapahtuman tukena on myös Keski-Suomen kirkkomusiikkipiiri. Illalla klo 18 on konsertti Viitasaaren kirkossa. Konsertti koostuu suuren kuoron esityksistä ja yksittäisten kuorojen omista esityksistä. Kinnulan seurakuntakuoro esiintyy tapahtumassa myös yhdessä Pihtiputaan kirkkokuoron kanssa. Seurakuntien kuorojen lisäksi esiintyy rovastikunnan alueella toimiva rovastikuntakuoro Vox Solenne jota johtaa Kinnulan kanttori Martti Hertteli. Kuulijoille on luvassa värikäs ja monipuolinen konsertti! Konserttiin ei ole pääsymaksua, mutta vapaaehtoinen kolehti kerätään Keski-Suomen kirkkomusiikkipiirin hyväksi. Tervetuloa konserttiin Viitasaaren kirkkoon 5. toukokuuta klo 18!

« Uutislistaukseen